Jonkinlainen muunnos *hävitä ruma geeni*-haasteesta,
ei mikään LC, eikä muutenkaan noudata minkäänlaisia sääntöjä.
Onpahan vain omaksi iloksi pelattu kokeilu minkälaisia perillisiä
tuon näköinen äijänkäppänä saa aikaan.
(Lue ensin osa.1.Sammakkoprinssi)

osa.2. *Kuikeloitten tavallista arkea*

Iines keskittyi äitiyslomansa aikana täysin Pollyannan hoitoon.
Paha kyllä eräänä aamuna hän huomasi vessan viemärin tukkeutuneen
kokonaan, onneksi korjausmies oli vain puhelinsoiton päässä ja lupasi
tulla välittömästi.


Harmi vain, että Pollyannakin kaipasi haisevissa vaipoissaan välitöntä
pesua joten iInes päätti pestä hänet keittiön tiskialtaassa vaikka
korjausmies jo näkyikin ovella olevan tulossa.


Pollyannalla oli samanlainen pisamainen iho kuin isälläänkin, tuleekohan
hänestä kasvaessaan isän näköinenkin? Silmät ainakin ovat täsmälleen
samanväriset.


Ja kun noista miehenrotkaleista lakkaa huolehtimatta niin eihän ne itse
osaa huolehtia itsestään. Corneliuskin oli mennyt ja palelluttanut itsensä
niin huonoon kuntoon, ettei mistään kehotuksista huolehtimatta liikahtanut,
vaikka oli jostain syystä kyllä päässyt raahautumaan ullakolle ammeen
viereen.
Siinä hän makasi kuolleen näköisenä, eikä Iines tiennyt pitäisikö hänen
kutsua ambulanssi vai ruumisauto?
Onneksi paikalle pyyhälsi myös vanha paljon parjattu lastenhoitaja,
joka kerrankin osasi tehdä jotain järkevää ja kaivoi taskustaan
föönin ja sulatti sillä miesparan.


Cornelius antoi kiitollisuudenosoituksena Alma Kuprulle sievoisen
rahasumman kiitokseksi, vaikka eihän mikään raha korvaa ihmishenkeä.
Alma vielä muistutteli, ettei talvipakkasilla saa kauan olla ulkona.
"Juu, niin se mammakin aina sanoi, mutta mamma aina huusi
sisään jos olin liian kauan, eikä Iines mitään minulle huudellut..."
(Niinpä niin, kyllä vaimon pitää huolehtia, ettei mies ole liian kauan ulkona!)


Iinekselle riitti kyllä *lomallaan* tarpeeksi töitä.Vaipanvaihtoa, pesua,
syöttämistä, pukemista ja öisiä valvomisia, onneksi sentään Corneliukselle
ei tarvinnut vaihdella vaippoja, muut hommat kyllä olivat samoja kuin
vauvan kanssa. Ja lisäksi piti vahtia ettei se palelluttaisi itseään uudestaan.


"Heijuu, kuinka ylös tyttö lentää? Aina vain korkeammalle..."
Corneliuksen ja Pollyannan lempileikki oli lentäminen ja Iines sai koko
ajan olla varoittelemassa, mutta Cornelius rauhoitteli vaimoaan:
"Älä sinä rakkaani huolehdi, kyllä minä aina kopin saan.
Tuo katto vain on hiukkasen liian matalalla."


Kuin huomaamatta aika sujahti eteenpäin ja Pollyanna kasvoi taaperoksi.
Edestäpäin ihan sievä likkalapsi.


Mutta sivuprofiili oli kuin isällään, täydellisesti samannäköinen.
Corneliuksen tytär perisi kaiken, enempää ei lapsia tarvitse hankkia!


Pollyanna ensimmäinen sana oli tietysti isi.
Cornelius kun hänen kanssaan vietti niin paljon aikaa, opettaen paljon
muutakin kuin vain puhumaan, kurjista, haikaroista ja ennenkaikkea
sammakoista. Jonkun trauman nuori iskä vain oli varmaankin saanut,
koska jatkuvasti kävi vaihtamassa lapselle talvivatteet ylle ja sitten
istutti tämän keittiön lattialle? No vanhoissa taloissahan tietysti on kylmä
lattia talvella, varsinkin tuulisella säällä saattaa vetää ovenraosta.


Isä ja tytär, kuin kaksi marjaa...
Nahkahääpäivän kunniaksi Cornelius päätti viedä Iineksen ulos syömään
ja kutsui lapsenvahdin siksi aikaa paikalle hoitelemaan pikku prinsessaa.


Kotiin palattuaan Cornelius oli romanttisella tuulella ja kuiskutteli
Iineksen korviin toiveita myös toiveita pikkuisen prinssin tekemisestä.


"Uusia vauvoja? Ei kiitos!" Iines huiskautti kieltävästi ajatukselle,
hänelle riittäisi yksi lapsi. Iinekselle oli tärkeitä nyt keskittyä uraansa
ja perheen taloudellisen tilanteen parantamiseen.


Kävelemään opettaminenkin meinasi melkein unohtua, olisi se ollut
kamalaa mennä konttaamalla kouluun. Onneksi Iines muisti sen ja
intensiivisellä harjoittelulla opittiin tämä tärkeä taito viime hetkillä.


Pollyanna olikin ahkera opiskelija, läksyt tehtiin heti bussista tullessa
tienreunassa istuen. "Hei hei nyt kulta, äiti lähtee töihin, mutta
lastenhoitaja on kyllä paikalla jos tarvitset jotain.", Iines huiskutti
töihinlähtiessään. Hän oli lapsen kasvaessa luopunut keksijän tehtävistään
ja siirtynyt poliisivoimiin töihin. Tiedä sitten kumpi on loppujen lopuksi
turvallisempi ammati äidille?


Tämäkin lastenhoitaja oli riuskaotteinen ja toimelias nainen, kun
Pollyanna ei hoitamista juuri kaivannaut niin vanha rouva alkoi siistiä
talon puutarhaa, joka olikin jo kovasti hoidon tarpeessa.


Yksinäistä Pollyannalla vain oli päivisin vanhan rouvan seurassa ja
hän soitteli usein iskälle töihin. Isillä kun oli aina aikaa jutella mukavia.


Pollyannan kasvaessa Cornelius näppäränä nikkarina päätti rakentaa
ullakolle tytölle ihan oman huoneen. Olihan hän jo vähän liian iso
nukkumaan samassa huoneessa vanhempiensa kanssa.


Pienihän se oli, mutta siellä oli kaikki tarpeellinen.
Ikioma vaaleanpunainen soppi.


Alakertakin uusittiin täydellisesti, nyt se näyttikin paljon valoisammalta
kuin aikaisemmin. Siellä oli hyvä iltaisin opiskella ja lukea.


Cornelis irtisanoutui työpaikastaan ja pääti pistää pystyyn oman pikku
kaupan.Iines autteli häntä kun muilta kiireiltään ehti, hän ei vielä halunnut
sanoutua irti poliisivoimista, ensin pitäisi seurata kuinka liike ylipäätään
tuottaisi tulosta.


Viimein koitti se hetki, että kaikki saatiin paikoilleen ja liike enää
odotti avaamista.


Mutta ennen sitä Pollyannan piti tietysti ensin testata kaikki lelut, hilut
ja vitkuttimet,että ne varmasti toimivat.


Ja Iines oli tietysti myös innoissaan mukana, vielä ennen suurta H-hetkeä,
jonka oli määrä olla Iineksen vapapäivänä, jotta tämäkin voisi palvella
asiakkaita  avajaisissa..


"Kukaan tule ostamaan tämmöisestä *hienopierukaupasta*, ajatteli
Pollyanna istuessaan liikkeessä. Ehkä Iines oli tyyli-intoiluissaan mennyt
hiukan liian pitkälle, sillä asiakkaat kurkkasivat vain ovella varovasti ja
poistuivat sitten paikalta. Idea juhlaleninkiin pukeutumisesta oli tainnut olla
vähän liikaa? Ja tuo palkattu kassaneitikin, joka kyllä omisti kauniin
iltapuvun, sähläsi koko ajan kassan kanssa. "Mistäs tää taas avattiin?
Olikos se niin että 1simeloeni on 60sinttiä vai 100sinttiä?
Vai oliko ne sintit kaloja?"


Liikkeen avajaispäivä oli muutenkin merkittävä, sillä silloin oli Pollyannan
aika tehdä täydellinen muodonmuutos.Cornelius tuli yläkerrasta juuri
sopivasti nähdäkseen Pollyannan metamorfoosin.

------     -------       ---------

Ja kuviakin piti isin tietysti napata perheen kaunottaresta,
tässä muutama kuva perhealbumista:


Kaunis Pollyanna, nuori neiti.


Ja sivuprofiili.

------    -------      --------


Illalla juhlittiin oikein kunnolla, sekä Pollyannan kasvua, että myös
ensimmäistä tienattua simoleonia.
Ilta huipentui Pollyannan esittämään Kurjen soidintanssiin.

Tämä on Cornelius Kuikelon tarina.
Jonkinlainen muunnos *hävitä ruma geeni*-haasteesta,
ei mikään LC, eikä muutenkaan noudata minkäänlaisia sääntöjä.
Onpahan vain omaksi iloksi pelattu kokeilu minkälaisia perillisiä
tuon näköinen äijänkäppänä saa aikaan.
Jostain ihmeen syystä kuvat täällä Vuodatuksessa ovat paljon
huonomman laatuisia kuin Livejournalissa. Lieneekö syynä se,
että Livejournaliin siirrän kuvat Photopucketista kun taas täällä
olevat kuvat ovat suoraan Vuodatuksen galleriasta.
(Vai onko vika tuolin ja tietokoneen välissä?)
Jos joku osaa neuvoa asiassa, niin kiitos etukäteen! :)


Ja sitten itse tarinaan olkaapa hyvä->

osa 1. *Sammakkoprinssi*

Tämä tässä on Cornelius Kuikelo, mitäänsanomaton juntti, joka lähti
kotoaan Elysiaan ansaitaksekseen siellä leipänsä.
Tosin rahaa oli niukasti ja kuitenkin asunto oli jostain löydettävä...
Corneliuksella ei ollut varaa mihinkään suurempaan, mutta hän oli
kuullut rivitaloasunnosta joka oli vuokrattavana ja päätti lähteä sitä
katsomaan.


Talo olikin yllättävän komea pytinki, oma pieni pihakin joka asunnossa.
Pienihähän ne asunnot olivat, vain huone ja keittiö + wc
ja kylpyhuone ullakolla.


Kaikki järjestään samanlaisia, mutta kun kerran ensimmäisenä saisi
valita niin täytyihän ne kaikki tutkia.
Huoneet olivat onneksi avaria ja tilavia.


Yläkerran voisi kokonaan pyhittää nukkumiselle,
alakertaan varmaan sopisivat kaikki poikamiehen huonekalut.


Ullakolle saisi vielä sopimaan ammeenkin kun tarkkaan asettelisi.


Cornelius oli oikein tyytyväinen asuntoon, kun ei vuokrakaan ollut
päätähuimaava, nyt vain hakemaan tavarat ja huonekalut tänne
ja niin hän olisi vihdoinkin pääsyt pois mamman helmoista itsenäisyyteen.


Saatuaan alakerran huonekalut paikalleen Cornelius istahti hetkeksi
huilaamaan.
Koti näytti todella upealta ja kaikki tarvittava saatiin paikoilleen.


Enää yläkertaan pitäisi raahata vuode ja pöytä, se näytti kyllä
miltei epätoivoiselta hommalta noita tikkaita pitkin...


Mutta saatiinhan sekin sentään paikoilleen, vaikka ei se ihan helppoa
ollutkaan.


Lasillinen kylmää vettä teki terää hikisen muuttotouhun jälkeen.


Tuskin Cornelius ehti kaupassa käydä ostamassa hiukan ruokaa
jääkaappiin, kun jo ensimmäiset naapurit tulivat uteliaina paikalle
tutustumaan. "Sullahan on hauska naamari", totesi nuori nainen
esittäytyessään ja nolona lähti pois Corneliuksen selitettyä,
että se on kyllä ihan syntymälahjana saatu *naamari*


Pian Cornelius huomasi ikkunastaan naapuriston naisten hihittelevän
usein talonsa ulkopuolella. "Naamariukkeli asuu tuossa, se on
varmaan joku gansteri tai jotain, se oli tosi ällön näkönen,
sellaiset sian korvat, pikkuinen nyppynenä ja viivahuulet..."


Ching Li ei sentään hyljeksinyt uutta naapuriaan, vaan toi eräänä
iltana mukanaan nuoren neitosen nimelta Iines Vennamo.


"Pahuksen tollo tuo Cornelius, jumppavaatteet päällä tutustuu
tyttöön ja kirja kädessä.
Aikookohan se nyt alkaa jonkun typerän keskustelun
darwinismista, kun pitäisi tyttö iskeä?"


Mutta Eihän Cornelius nyt tyhmä ollut, vaan hän alkoi esittää
soidinkutsua, vaan olisi nyt tyytynyt raukka edes kurjen tai haikaran
huutoon, mutta ei .
Hän matki rupisammakon kutsua  "horp... horp",
päästäen välillä pulpahtelevia väliääniä.
Iines oli kuolla nauruun.


"Tuota, me voisimme varmaan lähteä", sanoi Ching Li,
kuiskaten samalla Iinekselle ettei tiennyt miehen olevan ihan noin kahjo.
Mutta Iines sanoi hymyillen jäävänsä, harvoin hän oli tavannut näin
mielenkiintoista ja huumorintajuista miestä.


Ja ennenkuin aamu ehti vaihtua yöksi, oli kaikki jo selvää pässinlihaa
ja Cornelius kosi Iinestä isoäitinsä vanhalla vihkisormuksella.


Iines jäi samantien yöksi ja huolehti aamulla, että Cornelius oli hyvin
puettu työhaastattelua varten, hänellä itsellään oli vielä muutama
lomapäivä käyttämättä keksijän työstään ja ne hän aikoi käyttää
asunnon kunnostamiseen. Se kun hiukkasen kaipasi naisen kättä.
Cornelius palasi tyytyväisenä kotiin muutaman tunnin kuluttua
ilmoittaen saaneensa paikan suurlähettilään avustajana.
Kannatti pukeutua hyvin!


Samana iltana Cornelius ja Iines antoivat toisilleen uskollisuudenlupauksen
ja merkiksi siitä sormuksen. Cornelius kävisi myöhemmin täyttämässä
viralliset avioliittopaperit, mutta nyt he olivat sydämmessään jo
luvanneet toisillensa pitää yhtä aina ja ikuisesti.


"Nämä päivät ovat olleet melkein satua, kuin taikalampun henki
olisi toteuttanut kaikki unelmani", kertoi Iines Corneliukselle.
(Niin, kaikkien naisten haavenahan on saada lättänaamainen mies, joka kurnuttaa kuin sammakko?)
Sitten alkoi normaali perhe-elämän arki, työssäkäyntiä, kodinhoitoa
ja kuukaudet vierivät.


Kunnes eräänä myöhäissyksyn aamuna sai Iines kuulla ilouutisen
laboratoriosta. Raskaustesti näytti plussaa.
Pikkuinen kuikelo oli tulossa maailmaan!
Sen kunniaksi Iines päätti siivota koko talon Corneliuksen ollessa
töissä ja sitten vielä valmistaa juhla-aterian.


Mutta niin siinä sitten kävi, että kaikesta tuosta huhkimisesta johtuen
Iines yksinkertaisesti nukahti keittiön lattialle uupuneena.
Siitä Cornelius sitten hänet löysi töistä tullessaan ja kantoi sänkyyn.
Niin aika riensi eteenpäin ja lumipeite jätti alleen puutarhan kukkaset.


"Sinun pitää nyt levätä kunnolla ja ottaa rauhallisesti niin
mammakin aina sanoo ja mamma kyllä tietää mitä puhuu.",
Cornelius opasti Iinestä raskausasioissa ikäänkuin olisi niistä paljonkin
tiennyt. Iines antoi hymyillen mennä kaiken toisesta korvasta sisään
ja toisesta ulos.


"Kuuleppas kultaseni, eikö kuitenkin ole parempi, että noudatan
 neuvolan ohjeita kuin sinun mammasi, kun yksikään hänen
lapsistaan ei ole hengissä kuin sinä ja sinäkin putosit suoraan
naamallesi lattialle."


"Auts, kun sattuu!" Iineksen voihkaistessa Cornelius nousi hätääntyneenä
tuolistaan. Eihän lapsi voisi vielä syntyä kun aikaakin oli vielä pari kuukautta?
Mutta Iines rauhoitteli Corneliusta kertomalla, että se oli vain närästystä.


Cornelius nouti heti pari poretablettia ja täytti shamppanjalasit kylmällä
vedellä ja paiskasi poreet joukkoon. "Skool!"
"Hupsu mies, eihän sinua närästä", nauroi Iines.


Viikot vierivät eteenpäin ja joka päivä Cornelius jutteli pikku kuikelolle:
"Kukkuu, isi täällä horp...horp"


Ja sitten eräänä myöhäisenä iltahetkenä Iineksen juuri lukiessa suurta
opusta, joka käsitteli raskausaikaa, synnytystä ja vauvanhoitoa,
hän kauhukseen tunsi lapsiveden pulpahtavan ulos.
"CORNELIUS! Se lapsi syntyy nyt, emme ehdi minnekään, sinun
pitää auttaa minua!


-"Odota nyt hetki kun löydän oikean sivun... Sinun pitää hengittää!
Odota... näin, puuuuuh puuuuh!"
- "Sinä tautisen pöhkö mies! Pane se kirja pois ja auta minua!!!"


"Horp...horp, puuuuuh puuuh, horp!"
Mutta siinä oli kaikki apu mikä Corneliukselta tuli...
Yksin sai Iines lapsen synnyttää. Mutta onneksi kaikki meni hyvin,
eikä tämä lapsi pudonnut naamalleen, vaikka vauhdilla tulikin.


Vauva oli pikkuinen tyttö, joka sai nimekseen Pollyanna.
Pienokaisena hän vielä ainakin muistutti äitiään.


Suloinen lapsi oli, ja ihana oli kehtokin jonka Cornelius oli löytänyt
lastentarvikeliikkeestä. Ainut vika siinä oli, että pikkuneiti upposi sinne
peitteiden sekaan kokonaan, niin ettei näkynyt kuin hiukan päälakea.
Mutta eihän noin suloista olentoa voinut siellä paljon pitääkään,
vaan suurimman osan ajastaan Iines keinutteli omaa pikku
kullannuppuaan sylissään.